tiistai 27. tammikuuta 2015

Isohaarahaukka Taivassalossa

Ajokeli oli tänään niin huono kuin se nyt talvella voi olla. Lumi- ja räntäsadetta, huono näkyvyys, liukasta ja ennen kaikkea runsaasti loskaa teillä. Iltapäiväksi sää parani vähäsen. Eilen ilmoitettu isohaarahaukka oli edelleen paikalla, Sauvon sijasta se oli siirtynyt Taivassaloon ja pysyykin siellä jonkin aikaa. Komea lintu kyhjötti metsänreunassa koivun latvassa ainakin kolmisen tuntia märkänä lumi- ja räntäsateesta. Tiedon mukaan lintu oli käynyt aamulla haaskalla peuranjätteitä syömässä viereisen sikalan päädyssä. Närhet ja talitiaiset olivat muukalaisesta kiinnostuneita. Tuplamilvuksen kaverina oli myös hiirihaukka. Huonosta säästä huolimatta urheita bongareita ilmaantui paikalle useita kymmeniä ja kaikki taisivat nähdä lajin nyt hienosti toisin kuin Sauvossa. Lajin havainnot Suomessa ovat viime vuosina lisääntyneet merkittävästi. Keneltäkään kärkibongarilta ei puutu enää elistä tästä lajista. Lähitulevaisuudessa en pitäisi aivan mahdottomana ajatuksena isohaarahaukan pesimisyritystä maassamme. Loppuun pari yleiskuvaa isohaarahaukan olinpaikasta.

Isohaarahaukka lepäili kuvassa näkyvässä metsänreunassa.

Bongarit tarkkailivat lintua tieltä etelään maatila taustalla.