torstai 17. maaliskuuta 2011

Haahkamuutto käynnistyi Utössä

Aamu valkeni pienen pakkasen merkeissä selkeältä taivaalta joskin kaakosta käsin alkoi pilvistyä ja tuulikin oli selvästi kovempaa kuin eilen ollen 9-11 m/s luokkaa, mikä käynnisti vesilintujen muuttoa. Luotsiaseman mäellä joutui pitkästä aikaa töihin laskemalla vesiäisiä usean tunnin ajan aamupäivän aikana. Päivän saldoksi muodostui seuraava tilasto: haahka 390 (suurin parvi käsitti lähes 300 yksilöä), merimetso 24, alli 230, tukkakoskelo 25, telkkä vain 120, riskilä 2tp, tukkasotka 2 ja paikalliseksi pökännyt sinisorsapari.

Jäätä riittää vielä rannoilla, kauempana on sentään avonaista.
Hiiripöllö päivysti edelleen vakiopaikoillaan. Saarelle uusina kevätmuuttajina saapuivat eilen Markuksen kuulema hemppo ja tänään eteläkärjen kallioilta Gamla Postenin männiköille puun juurakoita tutkiskelemaan tullut puukiipijä. Aikaisin aamulla kuulin yhden muuttavan pulmusen ääntä. Muutoin maalinnusto oli hyvin niukkaa, vain 2 kiurua ja 2 kottaraista, uuttukyyhky, 5 keltasirkkua ja 3 koiraspeippoa. Nuoret merikotkat patsastelivat vellovassa ahtojäävyöhykkeessä tarkkaillen vesilintujen menoa ja hylkeiden joutenoloa.

Kevään ensimmäinen puukiipijä pinnisti tänään saareen.
Utöseen saapui tänään lisää lintumiehiä, salolais-turkulaisia vahvistuksia ja tietysti itse Jorma Tenovuo, utöläistynyt mökkiprofessori, jolle luovutan vetovastuun. Varesvuon Markus jatkoi jääkuvauksiaan edellispäivien tapaan. Loppuviikosta voi olla parempaa kevätmuuttoa tiedossa, kun tänään saatiin jo esimakua vesilintumuutosta. Lintutiedotuksen mukaan Maarianhaminassa nähtiin virtavästäräkki, jonka soisi tännekin tulevan huomispäiväksi. Varsin kylmistä ja talvisista kevätpäivistä huolimatta keltaiset talventähdet ovat jo melkein kukassa Utön koulun seinustalla pensaiden suojissa. Kevään varhaisin perenna tunnetaan Keski- ja Länsi-Euroopan puutarhoissa koristekasvina jo 1600-luvulla. Myös krookuksien varret pistävät esiin tosin kukkimista saadaan vielä odotella kunhan säät lämpenevät.

Talventähdet kukkivat kohtapuolin Utön koulun pihalla.