sunnuntai 25. elokuuta 2019

Lämmin säätyyppi jatkuu

Porin Yyterissä havaittiin tänään hyvin harvinainen suippopyrstösirri. Sellainen oli viimeksi bongattavissa elo-syyskuussa 2010 Espoon Laajalahdella, joten ainakaan minun kohdallani havainto ei aiheuttanut mitään toimenpiteitä. Jalohaikarat jatkavat edelleen runsasta esiintymistä. Kemiönsaaressa yksi jalohaikara on jo pitkään asustellut samoilla sijoilla. Yöperhosista tammimetsien jäkälätammi-yökkönen (D.aprilina) ja vyökeltayökkönen (T.aurago) ovat aloittaneet lentonsa. Gammayökkösiä pörräilee kukilla nokkosperhosten kera. Ensi viikolle luvataan edelleen hyvin lämmintä sääjaksoa, odotettavissa voi olla muitakin lintuharvinaisuuksia tai kenties jotain perhosvaeltajia etelästä.

Jalohaikara matalassa rantavedessä Kemiönsaaressa.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Lämmin ja hiljainen elokuu

Lintujen muutto on selvästi vauhdittunut hiljaiselon jälkeen. Pikkulinnuista kirviset ovat olleet sankoin joukoin menopäällä. Pääskyjä on hävinnyt maisemista paljon. Kaupungin tervapääskyt ovat saaneet poikasensa lentoon ja viimeisiä nähdään Salon Viurilanlahden pohjukassa kaartelemassa. Isojen lintujen liikehdintä on ollut näkyvää. Etenkin meri- ja valkoposkihanhet ovat kerääntyneet lahden perukoille ja Rikalan pelloille. Tuuli- ja varpushaukat muuttavat ulkosaarien kautta lounaaseen. Paljon huomiota viime viikkoina on saanut jalohaikara. Näitä valkoisia haikaroita on havaittu pitkin etelärannikkoa kymmenittäin. Halikonlahdella jalohaikara on jo miltei jokaviikkoinen näky. Laji tulee yleistymään meillä ja uusia pesintöjä on odotettavissa varmasti moniin paikkoihin. Punaisiksi kypsyvät pihlajanmarjat odottavat rastaita ja muita marjalintuja.

Pihlajanmarjat kypsyvät Salon Halikonlahden lintupolulla.

Yöperhosia, lähinnä kuitenkin paikallisia yleisiä lajeja, lentelee runsaasti valorysiin. Yöt ovat olleet hyvin lämpimiä lounaissaaristossa koko loppukesän. Viimeiset kiitäjät pörräilivät vielä elokuun alkupuoliskolla. Yöperhoslajisto on aika pitkälti yökkösvoittoinen tähän aikaan vuodesta. Eriväriset ritariyökköset, siniset, punaiset ja keltaiset, ovat olleet hyvin edustettuina rysämateriaalissa. Päiväperhosista amiraalit lentelevät pihoissa ja puutarhoissa tankkaamassa nesteitä, kunnes lähtevät ylittämään merta muuttolintujen tavoin. Hiekkateillä saattaa nähdä kookkaan tummanpunaisen ja paksun perhostoukan, kyseessä on koteloitumista etsivä puuntuhoojan toukka. 

Tummanpunainen puuntuhoojan toukka.

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Bulgarian helteissä

Vuoden toinen Bulgarian retki suuntautui tällä kertaa Varnaan ja sen lähiympäristöön. Lähtö tapahtui keskiviikkona 17.7. klo 7.10 Helsingistä Norwegianin koneella. Perillä Varnan lentokentällä oltiin klo 9.40, mistä ajettiin taksilla parillakymmenellä eurolla 10 km matka keskustaan ja hotelli Astraan Opalchenska sivukadulle. Itse hotelli oli hyvällä sijainnilla, edullinen ja turvallisesti suojattu. Aamiainen oli hyvin vaatimaton ja näköaloissakaan ei juuri kehumista ollut, mutta menetteli tukikohtana. Kolmesta yöstä tarvitsi maksaa vain 100 euroa. Neljän hengen yläkertahuone oli sopiva, jos ei ikkunoita ja ovia olisi pitänyt välillä auki, nukkuminen olisi ollut vaikeaa. Lämmintä vettä tuli kiitettävästi. Kalliit rantahotellit ovatkin oma lukunsa niin Varnassa kuin Golden Sandsissa. Sesonkiaika oli käsillä. Sää oli juuri lämmennyt liki +30 asteeseen, ajoitus oli sikäli erinomainen.

Varnan itärannikon Sea Gardenia. 

Värikkäitä kukkaistutuksia. 

Suihkulähteet ovat erottamaton osa Varnaa.

Ensimmäisenä päivänä tutuistuimme Varnan itärannikon laajaan meripuistoon (Sea Garden), jossa kasvoi suuria havu- ja lehtipuita, jotka varjostivat mukavasti paahtavalta helteeltä. Patsasaukioille oli aseteltu näyttäviä ja värikkäitä kukkaistutuksia. Puiston muurien kupeilla kukoistivat kiinanruusut. Sea Gardenin pohjoispäässä voi tutustua delfinaarioon ja eläintarhaan sekä eteläosassa planetaarioon ja akvariumiin pääsymaksusta. Slivnitsan eteläpäässä ja läheisillä kävelykaduilla oli iltaisin paljon väkeä viihteellä, soittajia, tanssiesityksiä, tulinäytöksiä ja hassuttelijoita kukin tyylinsä mukaan rahankiilto silmissä.

Katusoittajan kaverit.

Punaisia kukkia rantakadulla.

Varnan uimarantaa illalla.
Torstai 18.7. klo 8 ulkoilma-aamiaisen jälkeen lähdimme kokopäivän kestäneelle omatoimiselle retkelle. Otimme kyydin Golden Sandsille eli Kultahietikolle puolen tunnin ajomatkan päähän. Rantahotellien yläpuolisilla metsiköillä ja joutomailla lenteli runsaasti lehtinunnia, myös ensimmäinen purjeritari ja ruostepapurikko tulivat vastaan. Koska säästä oli tulossa erinomainen, vaihdoimme suunnitelmaa, jätimme souvenirskojut ja päätimme lähteä tästä paikasta pohjoiseen maaseudulle ja vuoristoon. Sovimme toisen taksikuskin kanssa tietyn summan ja hän pysähtyi aina tarvittaessa tietyksi ajaksi. Kannattaa valita englanninkielen taitoinen kuski ja sopia etukäteen hinta ja kaikki kohteet kerralla. Kuski tiesi onneksi hyviä luontokohteita ja kertoi alueen historiasta.

Matkamuistomyymälän kansallisasuja.

Haarapääsky hyllyn koristeena.

Golden Sandsin rantakatua.
Lyhyt pysähdys Balchikin asutuksen kupeessa olevalla mäkisellä kukkaniityllä tuotti kaksi mehiläissyöjää, jotka saalistivat aktiivisesti hyönteisiä lennosta. Perhoslajisto oli kuitenkin niukka. Tästä paikasta suunnistimme Kap Kaliakraan, laaja reservaattialue kuivine niittyineen, mistä oli erinomaiset näköalat Mustanmeren aavoille ulapoille. Ornitologit suosivat aluetta muuttoaikaan. Eräässä pensaassa päiväsaikaan lauloi aktiivisesti viitasirkkalintu ja kallion kupeessa pyrähti arotasku. Perhosista etelänpäiväkiitäjä, tummahäränsilmä ja etelänkeltaperhonen tulivat nähdyiksi. Lähempänä Romanian rajaa Bolatan korkean kalliotörmän alla poukamassa oli paikallisten suosima uimapaikka. Entinen armeijan alue ei tarjonnut luonnonihmeitä, vain vihreitä pieniä liskoja. Käärmeistä varoiteltiin, mutta niitä ei kuitenkaan tullut näköpiiriini missään vaiheessa. 

Balchikin reuna-aluetta.

Kap Kaliakra on hyvä lintujen muutontarkkailupaikka.

Bolatan korkeiden kalliomäkien suojassa on matala poukama.

Lähdimme paluumatkalle. Pieni Albenan hotellikylä sivuutettiin. Kranevon jälkeen sää teki tepposen ja lyhyt mutta voimakas ukkoskuuro iski vastaan. Kuski ajoi meidät takaisin aurinkoiselle Golden Sandsille, jossa oli viihdettä parhaimmillaan, turisteille suunnattuja rantabaareja, joissa vähäpukeiset nuoret naiset esiintyivät discomusiikin ja naisviulistin tahdissa. Aikansa kutakin. Satojen souvenirskojujen kiertämiseen menee vähintään pari tuntia aikaa. Koko hiekkaranta oli täynnä auringonottajia ja uimareita. Tungosta oli kaikkialla. Golden Sands on pelkästään hotellialuetta, uimarantapaikka ja matkamuistokojuja vailla nähtävyyksiä. Illaksi paluu omaan hotelliimme Varnaan.


Golden Sandsin ajanvietettä.

Aitoja käsintehtyjä liinoja.

Souvenirskojuja puistossa.

Perjantai 19.7. lähdimme aamusta Stone Forestin museoalueelle, joka sijaitsi 15 km päässä Varnasta. Tännekin oli paras ottaa taksi huonojen yhteyksien vuoksi. Taksimatka yhteen suuntaan otti yli 20 levaa. Heidän kielellään tämä Pobiti kamuni oli hieno nähtävyys, Euroopan ja Bulgarian ainoa autiomaa, jossa on aavikon hiekkadyynejä ja onttoja luonnon muovaamia tornimaisia kivipaaseja, pyhä ympyrämallinen kivikehä, luolia ja onkaloita maan pinnalla laajalla alueella. Alueella on aavikon eläimistöä ja kasvistoa, mm. kaktuksia. Entisestä merenpohjasta kertoivat pinnalla olevat sedimenttikivet ja kookkaat simpukat. Sisäänpääsy oli vain 3 levaa (1,5 €) aikuiselta. Avoluolissa pystyi vilvoittelemaan välillä, muutoin oli paahtavan kuumaa +30 astetta. Maaoravat olivat tehneet onkaloita kivipaasien juurelle, silloin tällöin otuksia myös vilahteli näköetäisyydellä. Kuivuutta kestävät kukat sinnittelivät hiekkaerämaassa. Tällaisessa paikassa pari tuntia meni nopeasti. Ympäristö oli päiväperhosten mieleen. Purjeritarit liihottelivat reviirillään, pari etelänkeltaperhosta, etelänpäiväkiitäjä, keltaniittyperhosia, marmorisiipi, ruostepapurikkoja, lounaanhäränsilmä, keisarinviitta, ohdakeperhosia ym. Kauempana harvapuustoisessa maastossa näkyi pari mehiläissyöjää ja punapäälepinkäinen. Linnuille riitti syötävää heinäsirkoista ja pörriäisistä.

Ruostepapurikko osaa todella naamioitua.

Stone Forestin pyhä ympyräkehä, jossa voi toivoa jotakin.

Pobiti kamunin kivipaaseja.

Stone Forestin kuivaa dyynihiekkamaastoa.

Lauantai 20.7. viimeinen retkipäivä Bulgarian itärannikolla. Koska hotelli piti luovuttaa klo 12 mennessä ja kone lähti vasta myöhään illalla, aikaa piti saada kulumaan jossakin. Niinpä menimme uudestaan hyväksi havaittuun paikkaan eli Stone Forestiin, joka sopivasti sattui vielä sijaitsemaan lentokentän suunnalla lännessä. Sää oli yhtä kuuma kuin eilenkin, mutta pieni tuulenvire teki olotilasta mukavamman. Perhoslajisto oli pitkälti samaa, ritariperhoslajit, papurikot ja niittyperhoset sekä uutena muukalaisyökkönen (P.stolida). Lintuja ei näkynyt syynä turistiparin dronelennokin. Lähdimme parin kolmen tunnin oleskelun jälkeen etuajassa lentokentälle. Varnan lentoterminaalin pihalta bongattiin kaksi töyhtökiurua. Kalliista tax free -myymälästä emme ostaneet juuri mitään. Saman lentofirman operoima kone lähti tunnin myöhässä klo 22.30 kohti Helsinkiä, jossa olimme klo 1.20 aikoihin. Kesti todella aikansa ennen kuin ahtaasta koneesta pääsi ulos. Vielä oli ongelmana löytää Turun suunnan pikavuoropysäkki terminaalin rakennustyömaalta. Googlaamisen avulla löytyi lopulta tietoa, laituri 54 sijaitsee P5-alueella. Bussi lähti klo 3.20 ja Saloon saavuttiin klo 5 maissa paljon viileämmässä yössä, vaikka päivälämpötilat olivat olleet kummassakin aika lailla samat.

Lokit aallonharjan molemmin puolin.

Töyhtökiuru Varnan lentoterminaalin edustalla.

Varnan lentokenttä, hyvästi Bulgaria.


perjantai 12. heinäkuuta 2019

Paraisten perhosmaailmaa

Heinäkuun toisella viikolla Paraisten kukkivien kärryteiden varsilla ja metsäniityillä lenteli lukuisa joukko päiväperhosia. Sekä häive- että pikkuhäiveperhonen ovat lennossa kumpikin yhtäaikaa. Keisarinviittoja taiteilee ohdakkeiden kukilla niin koiraita kuin naaraita aivan lähietäisyydellä, joukossa oli myös yksi tumma valesina-muoto. Keisarinviitat ovat varsin upeita perhosia. Isoapolloja näkyi parissa paikassa yhteensä kymmenkunta yksilöä, joiden elinkaari oli jo vääjäämättä loppusuoralla, niin risaisia ja heikkokuntoisia ne jo olivat. Orvokki- ja helmihopeatäpliä istahteli kuumalla hiekkatiellä auringonlämmössä. Parittomien vuosien metsänokiperhonen oli sekin liikkeellä papurikkojen kera. Tuoreet nokkosperhoset lepäilivät maakasojen rinteillä. Pienemmistä päiväperhosista värikkäiden sinisiipien, niittyperhosten ja pikkukultasiipien kanssa pyrähteli useita piippopaksupäitä, valkotäpläpaksupää ja juuri lentonsa aloittanut tummakirjosiipi. Siankärsämöillä hyöri mustankeltaisia kimalaiskuoriaisia ja heinäsirkkakonserttia säesti suurikokoinen vihreä lehtohepokatti.

Isoapollon lentokausi on kohta päättymässä. 

Keisarinviittakoiras ohdakkeen kukalla.

Keisarinviitan harvinainen tumma valesina-muoto.

Keisarinviittanaaras lähietäisyydeltä.

Tuore nokkosperhonen lepäilee maassa.

Piilossa oleva lehtohepokatti.



lauantai 6. heinäkuuta 2019

Keskikesän eloa

Tänään käytiin heti aamusta Jennin kanssa katsomassa tuulihaukan pesintää Halikossa. Pöntössä oli neljä terhakkaa poikasta. Tämä poikue taisi ollakin kesän viimeinen. Jatkoin itse Halikonlahdelle niin ikään pönttötarkastuksissa ja saldona oli 11 pikkuvarpusrengastusta, kesän toista poikuetta. Yhdessä oli vielä haudonta menossa. Useassa pesässä poikaset olivat jo lähes lentokykyisiä. Raaseporissa matalassa pensaassa kyhjötti kuusi lehtokertun poikasta, jotka eivät millään meinanneet mahtua enää pesäänsä. Bongausrintamalla on ollut hiljaisempaa. Turun puolessa ollutta siperiankurmitsaa ei tarvinnut lähteä bongaamaan kuten ei Vaasan punapäälepinkäistäkään ja ruskopääsirkkukin häipyi Salosta kesäkuun viimeisen päivän jälkeen. Tämän päivän isohaarahaukka teki pikaisen visiitin Halikonlahdelle ja niin ikään hävisi samantien löytäjä ainoana havainnoitsijana. Päiväperhosista yksittäisiä häiveperhosia näkee siellä täällä ja tuoreita nokkosperhosia pellon laiteilla. Saariston perhosrysien lajivalikoima on monipuolistunut juhannuksesta lähtien. Kiitäjiä, mittareita ja yökkösiä käy valolla ja nestettä tankkaamassa. Perhosbaarin aineksiin käy pullollinen hedelmäistä punaviiniä, loraus punaviinietikkaa ja höysteeksi fariinisokeria niin johan alkaa pihapiiriin ilmaantua siivekkäitä.  

Tuulihaukan poikanen kita ammollaan.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Ruskopääsirkku juhannuksen väriläiskä

Juhannusaaton juhlasuunnitelmat muuttuivat monen kohdalla kertaheitolla, kun Kaukisen Marko löysi Salon Halikonlahden puhdistamon multakasoilta Suomen kolmannen ruskopääsirkun. Onnittelut löytäjälle. Harva viitsii juhannushelteillä retkeillä kyseisessä maastossa. Itse olin sillä hetkellä Kemiönsaaren Högsårassa käymässä, pari tuntia piti antaa tasoitusta muille. Mitään kiirettä ei olisi kuitenkaan ollut, sillä lintu on viihtynyt alueella jo kolme päivää. Ruskopääsirkku on varsin korea lintu, ruskea ja keltainen korostuvat puvun väreissä. Lintu on mitä ilmeisemmin saapunut meille Kaakkois-Euroopasta lämpimien virtausten tuomana eikä niinkään häkkilintuna. Paikalla on käynyt satoja bongareita ympäri maata. Sirkku on myös lauleskellut, välillä kateissa jonkin aikaa, mutta kuitenkin ajoittain hyvin esillä. Rariteetteja kannattaa hakea nyt monenlaisista paikoista.


Ruskopääsirkku Salon Halikonlahdella. Kuva: Janne Riihimäki.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Hellettä ja pakkasta samaan aikaan

Kesäkuun ensimmäisenä viikkona saatiin nauttia jopa +30 asteen lämpötiloista. Kasvillisuus on todella rehevää, syreenit, hevoskastanjat ja pihlajat kukkivat. Ilmassa oli hyvin runsaasti siitepölyä, jota kulkeutui myös etelästä ja kaakosta maahamme tuulten mukana. Parhaillaan maassamme on  uskomaton määrä ohdakeperhosia. Niiden kuluneisuusasteet vaihtelevat melko paljon. Perhoset ovat tulleet Suomenlahden ja Kannaksen yli eri lähtöalueista. Viime sunnuntaina Kemiönsaaren Högsårassa oli satoja ohdakeperhosia syreenien kukilla. Mittari- ja yökkösvalikoima on monipuolistunut, samoin kiitäjiä pöristelee jo yleisesti. Linturintamalla harvinaisuudet lisääntyivät sitä mukaa kuin lämpeni, huippukovat varmistetut bongauslajit jäivät kuitenkin puuttumaan. Mahdollinen suippopyrstö-/siperiankurppa sai sata bongaria liikkeelle Petäjävedelle laihoin tuloksin. Mäkäräisiä ja hyttysiä oli sitä vastoin vaikka muille jakaa. Kevät- ja syysmuuton taitekohta on niin ikään käsillä. Myöhäisiä kesälintuja on yhä tulossa ja ensimmäisiä takaisin muuttavia kahlaajia nähdään merenlahtien lieterannoilla. Tiaisilla ja rastailla poikueet ovat pääosin lennossa. Rengastuksia on kertynyt yli 200 pönttölinnuista. Alkavalla viikolla koetaan erikoinen tilanne, kun etelässä on hellettä ja pohjoisessa lunta ja pakkasta. Suomi on pitkä maa, sen voi todeta jälleen. 

Ohdakeperhoset ovat vaeltaneet joukolla Suomeen.

Saariston rantakallioiden kukkaloistoa.

Lehdoissa voi aistia kielojen kukkien tuoksua.

Petäjäveden kurpan etsintää kesäyössä.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Kesäistä luontoa ja harjalintu Salossa

Helteinen viikonloppu Salon seudulla laittoi luonnon kukoistamaan. Tuomet kukkivat ja siitepölyä on ilmassa keltaisenaan. Puut ovat lehdittymässä hyvää vauhtia ja maisema tulee entistä vehreämmäksi. Tervapääskyt ovat saapuneet kaupungin keskustaankin. Lehtopöllöjä pesi niukasti, muutamia pesintöjä todettiin kuitenkin. Parhaimmassa paikassa oli viitoset, mikä on tällaisena vuotena hyvin. Ensimmäiset pöllönpoikaset ovat jo maastossa. Yölaulajia on todettu useammassa paikassa, satakieliä, pensassirkkalintuja ja viitakerttusia, viiriäinen ja ruisrääkkä on niin ikään kuitattu listalle. Tänään Salon Kavilasta ilmoitettiin harjalintu, kirjava töyhtöpää, joka viihtyi lämpimällä pihamäellä. Lintua mielellään kuvataan ja bongataan. On kuitenkin aina muistettava, että linnulle on jätettävä riittävän pitkä kymmenien metrien ruokailuetäisyys ja itse maastouduttava tilanteen mukaan. Näin taataan jokaiselle mahdollisuus nähdä kohde ja lintu voi ruokailla ja levätä rauhassa.

Harjalintu on komea harvinaisuus. Kuva: Janne Riihimäki.
   

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Utön kausi aloitettiin

Kaiken kiireen keskellä Utön matka toteutui lopultakin, alkuvuosihan menikin Jurmon karikukkoa bongatessa. Lyhyt viikonloppuretki varsinkin lauantain osalta oli aika ajoin tiheään sumuinen. Pääsin vielä tuloiltana nauttimaan löydetystä sepelsiepponaarasta, joka saalisteli aktiivisesti koulun pihan reunamilla lehtipuiden latvoissa. Seuraava aamu alkoi niin ikään tyynessä sumusäässä, mutta taivas repeili kuitenkin aamukahdeksaan mennessä niin paljon, että merelle näki hyvin staijata. Arktikaa havaittiin mm. alleja, kuikkia, mustalintuja ja valkoposkihanhia. Myöhäisiä merisirrejä nähtiin kymmenittäin, viiden parvi pohjoissataman luodolla. Hylkeet köllöttelivät puolestaan kaukana lounaispuolen luodolla. Muista mainittakoot paikalliset ruokit ja merikihut. Hyönteissyöjälintujen määrissä oli tapahtunut suuri kato edellispäivään verrattuna. Herne- ja mustapääkerttuja lymyili pensaissa, punarintoja oli ajankohtaan nähden vielä runsaasti, itärannalla pomppi värikäs sinirintakoiras. Käenpiiat kuikuttavat saaressa aamuvarhaisesta myöhäisiltaan asti. Kottaraiset kantoivat ruokaa poikasilleen. Keto-orvokit kukkivat kallioiden rinteellä äitienpäivän kunniaksi.

Haahkakoiraat mölyävät rantavesissä.

Käenpiika kuikuttaa näkyvällä paikalla.

Saari oli pitkään paksun sumun peitossa. 

Keto-orvokit kukkivat äitienpäivänä.

lauantai 11. toukokuuta 2019

Kattohaikaroita liikkeellä

Matalapaineet toivat Lounais-Suomeen kattohaikaroita eilen illalla Paraisille ja Saloon. Lierot ja kastemadot ovat muokatuilla ja kylvetyillä pelloilla melko pinnassa, joten ravintoa riittää. Kattohaikarat olivat paikalla myös tänään ja monet kävivätkin katsomassa niitä. Viime päivien toukokuun perussettiä pikkuharvinaisuuksista ovat olleet jalohaikara, haarahaukka, punajalkahaukka, avosetti, lampiviklo, harjalintu, pussitiainen, sitruunavästäräkki ja sepelsieppo. Tänään lintutiedotukseen pamahti vielä valkosiipitiira. Heti itärajan takana Venäjällä vallitsee lämmin säärintama, odotamme mielenkiinnolla muita rariteetteja. Hyönteissyöjälintuja on tullut viime yönä selvästi lisää, mm. kerttuja, kerttusia, uunilintuja, punavarpusia, satakieliä ja käkiä. Maasto on jo tavallisen vihreää ja keväisen kaunista.

Kattohaikara Salo Yöntilä tämän aamun sumukelissä.