torstai 30. heinäkuuta 2015

Kattohaikaratunnelmia

Julkinen mediapöly on laskeutunut. Tiistaiaamuna 28.7. Koskella koettiin jännittäviä hetkiä. Kymmenet paikalliset asukkaat ja toimittajaväki kuvaajineen todistivat Suomen ensimmäisten kattohaikaroiden rengastusta. Paikalla olivat Maikkari ja Yle Turku, Auranmaan Viikkolehti, Turun Sanomat ja Salon Seudun Sanomat. Kosken Kohauksen aikana myös Iltalehti teki aiheesta jutun. Sää oli mukavan aurinkoinen, lämmin ja heikkotuulinen kuin tilattu tähän rengastustarkoitukseen. Ennakkotunnelmat tulivat suorana radiolähetyksenä klo 9.15 Yle Turun kanavalta haastattelijana Sarita Blomqvist. Pian sen jälkeen ryhdyttiin toimiin. Toinen kattohaikaraemo lensi pesän yllä kaarrellen ruohotuppo nokassaan, mutta ei kuitenkaan laskeutunut, joten päätimme aloittaa kahdeksan metrin nousun hissinosturilla, jonne mahtuivat minun lisäkseni Ylen kuvaaja ja hissin käyttäjä. Päästyämme pesälavan ylle siistissä pesässä makasi vierekkäin kaksi rauhallista poikasta nokat meihin päin. Haavia ei tarvinnut käyttää, vaan otin poikaset kiinni hanskoilla varovasti nostaen kangaspusseihin hissin lattialle. Sieltä alas hitaasti maanpinnalle.


Tulevat Kinttu ja Kontti sulassa sovussa, huomaa koiranputki.

Alhaalla odotti yleisö ja muu media. Poikaset kannoin kaksin käsin kunkin kerrallaan hissistä maahan rengastuspaikalle. Poikaset olivat saaneet hyvin ruokaa, sillä ilman pussia ensimmäinen poikanen painoi 2550 g ja jälkimmäinen 2800 g. Pienemmällä siiven pituus oli 310 mm ja isommalla 325 mm. Metallirenkaan laitoin oikeaan jalkaan halkaisijaltaan 18 mm, renkaat M-52.805 ja M-52.806. Vaikein osuus oli vielä jäljellä. Risto Juvasteen tekemät akryylimuoviset 9 g painavat sinivalkoiset lukurenkaat täytyi saada kiedottua, puristettua ja liimattua nopeasti reiteen. Peräjälkeen tekniikkaa aiemmin harjoiteltuani toimenpide onnistui hyvin ja myöhemmin Kintuksi nimetty poikanen sai tunnuksen FI1 ja Kontiksi ristitty sisarus FI2. Nyt oli aika ottaa poikaset kokonaan esille kangaspusseista. Tyynen rauhalliset ihmisiin tottuneet nuorikot poseerasivat vuoron perään sylissäni vähän aikaa kamerapaljouden ja yleisön edessä. Puolituntisen operaation aikana poikaset kuljetettiin hissillä takaisin ylös pesään, jonne ne jäivät makaamaan toistensa viereen keskelle kuivalla heinällä vuorattuun risukasaan. Koristeeksi oli tuotu aamulla edellisvuotinen koiranputken varsi.


Poikaset haettiin pesältä nosturihissillä mukana apuri ja kuvaaja.

Koko porukka poistui hallin taakse kauemmas, jatkettiin haastatteluita ja julistettiin poikasten nimet, jotka kerroin jo aiemmin tekstissäni. Nimet edustavat maakuntamurretta. Ehdotuksia oli yli tuhat ja muitakin varteen otettavia nimiä oli tarjolla. Koko tilaisuus kesti noin parisen tuntia. Emot tulivat pesälle ruokkimaan poikasia puolen päivän jälkeen. Poikaset olivat onneksi jo aamulla syöneet. Tässä yhteydessä haluan lausua lämpimät kiitokseni hyvin käyttäytyneelle huumorimieliselle yleisölle ja järjestäytyneelle mediaväelle sekä minulle kuvia lähettäneille henkilöille, Jan Södersvedille ja Lauri Laukkaselle. Ja ennen kaikkea koskelaisille iso musta sulka hattuun rengastajan valitsemisesta Salosta! Itselläni on yleinen pesäpoikaslupa v. 1988 alkaen ja 30-vuotisurani aikana on kertynyt alle 12 000 rengastusta 110 lajista. Ohi on ja paluu Saloon. Näyttämö tyhjentyi ja hiljeni.


Rengastaja 895 ja toinen poikasista rengastettuna.

TV-uutiset näyttivät neljästi kattohaikarajulkkikset, Ylen uutiset klo 18.13 alkaen aluelähetyksessä ja myöhemmin puoli yhdeksän pääuutisten loppupuolella. Maikkari puolestaan näytti seitsemän aikoihin ja laajemmin iltakymmeneltä. Lähetykset ovat katsottavissa jälkeen päin netistä. Jostain kumman syystä kännykkä alkoi piipata tekstiviesteistä pääuutisten loputtua. Seuraavana päivänä oli lehdistön vuoro. Salon Seudun Sanomat ja Turun Sanomat uutisoivat näyttävästi mediatapahtumaa sivuillaan. Kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen projektiin. Huonomminkin olisi voinut mennä ja käytännössä varaa ei ollut yhtään epäonnistua. Tuoreeltaan RUK:n suoritettuani paineensietokyky oli hyvä. Yksityiskohtia oli mietitty etukäteen, olihan kyseessä julkinen TV-rengastus.  


Emo palasi pesälle myöhemmin ja esitti samalla mielipiteensä.