Eletään vuoden pimeintä aikaa, talvipäivänseisaus on takana ja kevättä kohti ollaan menossa. Kun ei ole lunta, on maisema synkän puoleista, mutta jouluvalot tuovat tunnelmaa. Vesisateet ovat vähäksi aikaa ohi. Jos kaikki sade olisi tullut lumena, niin täällä olisi melkoiset kinokset. Joulukuu on ollut harvinaisen leuto tilastojenkin valossa. Kontiaiset lyllertävät aktiivisesti maanpinnan alla ja työntävät ylöspäin multakasojaan keoiksi. Palokärki on aloittanut jo soidinhuutonsa ja on laulunpoikasta tiaisiltakin jo kuultu. Linnut ovat aika hyvin hajaantuneet. Pakkasaamuina on ruokintapaikoilla enemmän vilskettä. Hyvillä paikoilla käy keltasirkkuja ja pikkuvarpusia hetkittäin, muutoin lähinnä sini- ja talitiaisia sekä muutama mustarastas. Salon kaupungin keskustan puistoissa liikkuu pieniä sepelkyyhkyparvia, silloin tällöin näkee myös turkinkyyhkyparin.
 |
Sinisorsia Salonjoessa.
|
 |
| Maisema on tummaa Salonjoen varrella. |
Vuodenpinnabongareista vain yksi ylitti 300 lajia, toisilla aika ei riitä enää. Hollolassa viihtyy edelleen idänturturikyyhky. Jyväskylään asettui pikkusirkku, tulipäähippiäiset havaittiin Jurmossa ja Porissa sekä joulun alla hippiäisuunilintu Hangossa ja keltahemppo Järvenpäässä. Porkkalankärjen edustalla on lennellyt pikkukajava. Samat lajit päivästä toiseen. Salon Halikonlahdella talvehtimista yrittävät useat peukaloiset, punarinta, rautiainen ja tiltaltti sekä liejukana. Kovemmilla pakkasilla ojien komppausta ei pidä tehdä. Retkeilyt pitää suunnata muualle. Vesistöt ovat sulana laajoilla alueilla. Talvilintulaskennoissa voi löytyä jotain mielenkiintoista.