Ajankohtaista luonnosta ja retkikohteista

Jouni Tittonen

tiistai 24. kesäkuuta 2025

Suven lintuharvinaisuuksia

›
Ahvenanmaan Kökarin saaristomaisemista löytyi Suomen ensimmäinen kiharapelikaani viime viikonlopulla. Samainen lintu nähtiin aiemmin Ruotsis...
sunnuntai 8. kesäkuuta 2025

Kesän vehreyttä, kukkia ja lintujen poikasia

›
Kesäyöt jäävät mieleen yölaulajista ja valoisuudesta. Kehrääjät surisevat metsissä, käet kukkuvat ja lehtokurpat lentävät soidinrataansa. Ko...
perjantai 16. toukokuuta 2025

Kevät edistyy pohjoistuulista huolimatta

›
Toukokuun yöt ovat olleet kylmiä. Vain muutamina öinä on ollut sen verran plussan puolella, että hyönteissyöjälintuja on saapunut vaivihkaa ...
sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Linnut, kasvit ja hyönteiset etuajassa

›
Kevät eteni isoin harppauksin kesää kohti lämpöennätysten siivittämänä. Ennen pääsiäistä hätyyteltiin lähes hellelukemia eteläisessä Suomess...
sunnuntai 30. maaliskuuta 2025

Lämmintä ja lintuja pukkaa

›
Maaliskuun viimeisinä päivinä on saatu nauttia kevään lämmöstä ja linnuista. Lämpötilat ovat kivunneet sisämaassa lähes +15 asteeseen. Talve...
perjantai 7. maaliskuuta 2025

Muuttolintuja tulee

›
Parin päivän ajan on saatu nauttia todella keväisistä päivistä. Lämpötila on kohonnut +10 asteen paikkeille. Syreeneissä on isot silmut ja p...
sunnuntai 9. helmikuuta 2025

Lumeton helmikuu

›
Helmikuu on alkanut lumettomasti lounaisimmassa Suomessa. Lämpötilat sahaavat nollan molemmin puolin. Talven erikoisuuksia ovat olleet suure...
maanantai 6. tammikuuta 2025

Talvilinnustoa ilman rariteetteja

›
Maisemaan on saatu vähän luntakin ja aamuisin on pirteää pakkasta. Jatkossa säätyyppi muuttuu etelässä taas lauhemmaksi. Muualla Suomessa ol...
maanantai 30. joulukuuta 2024

Kohti vuodenvaihdetta ja talvea

›
Joulukuun lopulla päivät ovat alkaneet pidentyä. Muutoksen huomaa jo iltapäivällä. Loppuvuosi on ollut harvinaisen leutoa ja Lounais-Suomess...
maanantai 9. joulukuuta 2024

Vuoden pimeimpiä päiviä

›
Joulukuu on ollut etelässä leuto. Päivät ovat olleet harmaita, pimeitä ja tuhruisia. Ohut lumipeite pysyy maassa pienillä yöpakkasilla. Huom...
›
Etusivu
Näytä internetversio

Tietoja minusta

Oma kuva
Jouni Tittonen
1965. Olen salolainen filosofian maisteri ja reservin yliluutnantti. Harrastuksiani ovat lintujen bongaus ja rengastus, perhosten keräily, arkeologinen tutkimus ja metallinetsintä sekä Lapin ja Utön retkeily. Yhteystiedot: e-mail jtittonen@gmail.com ja GSM: 040-5315614
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.